Valikko
Regnbågsföreningen Malkus rf

Aktuellt



Syksy on aloittavien vertaisryhmien aikaa

12.8.2022

Hankkeen ensimmäiset anonyymit ohjatut vertais-chatit aloittivat heinäkuussa Tukinet-palvelussa. Elokuussa aloittaa useita vertaisryhmiä Teams-videopuheluina. Vapaaehtoisia ryhmänohjaajia on löytynyt, mutta lisääkin mahtuu vielä mukaan. Myös muihin tehtäviin etsitään vapaaehtoisia, kuten videoiden tekstittäjiksi. Osallistumme syyskuun alussa järjestettävän Malkus-leirin valmisteluun vapaaehtoisten kanssa.

Kesän aikana jaoimme satoja hankkeen esitteitä eri tapahtumissa ja valmistauduimme syksyn vertaisryhmiin. Hankkeen oma TikTok-tili avattiin ja se sai nopeasti seuraajia. Elokuun alussa hanke järjesti Oulun tuomiokirkkoseurakunnan kanssa Lestadiolaisuus sateenkaarevin silmin -keskustelutilaisuuden, jonka tallennetta on katsottu yli 3000 kertaa.

Olemme suunnitelleet verkkokurssimateriaalia, joka on suunnattu hengellisten yhteisöjen työntekijöille. Erityisesti toivomme verkkokurssin tavoittavan työntekijöitä, joille sateenkaari-ihmisten kohtaaminen on vieraampaa. 

Voimavaraksi-hankkeen toiminta on käynnistynyt

13.5.2022

Hanke aloitti toimintansa 11.4.2022. Ensimmäiset viikot kuluivat suurelta osin monenlaisten käytännön asioiden hoitamiseen: piti esimerkiksi hankkia työvälineitä ja järjestellä raha-asioita tulevaa kolmen vuoden työrupeamaa varten. Suuri ponnistus oli hankkeen verkkosivujen saattaminen julkaisukuntoon. Näiden puuhien ohella suunnittelimme tulevaa toimintaa sekä valmistauduimme kirkkopäiville ja kesäkauden Pride-tapahtumiin osallistumiseen. Otimme yhteyksiä eri yhteistyötahoihin, sovimme tapaamisia ja nyt odottelemme jännittyneinä, ketkä ottavat meihin yhteyttä!

Hanke toimii samassa toimitilassa, jossa Taakasta voimavaraksi -hanke aiemmin toimi. Osoite on Näsilinnankatu 48 E, 33200 Tampere. Toimitila on yhteinen Sinuiksi ry:n kanssa. Valtakunnallisena hankkeena järjestämme toimintamme kuitenkin pääosin verkossa, jotta osallistuminen on mahdollista ympäri Suomen.